1200–1400-luku
Nimiä ja katkelmia
Suomenkielisiä paikannimiä, henkilönnimiä, yksittäisiä sanoja ja lyhyitä katkelmia säilyi latinan- ja ruotsinkielisissä asiakirjoissa. Yhtenäistä kirjoitettua suomea ei vielä ollut.
Puhutusta kielestä kirjakieleksi
Suomea puhuttiin kauan ennen kuin sitä alettiin kirjoittaa. Mikael Agricola ei keksinyt suomen kieltä: hän oli keskeinen varhaisen kirjakielen kehittäjä, joka rakensi aiempien kirkollisten käännösten, puhutun kielen ja muiden kääntäjien työn varaan.
1200–1400-luku
Suomenkielisiä paikannimiä, henkilönnimiä, yksittäisiä sanoja ja lyhyitä katkelmia säilyi latinan- ja ruotsinkielisissä asiakirjoissa. Yhtenäistä kirjoitettua suomea ei vielä ollut.
1449–1450
Tuntematon saksalainen matkailija kirjoitti: Mÿnna tachton gernast spuho sommen gelen. Emÿna daÿda.
Nykyasussa: Minä tahdon kernaasti puhua suomen kielen. En minä taida.
Turun piispa saattoi pahoitella joko suomen tai saksan kielen taitamattomuuttaan, joten tulkintaan liittyy epävarmuutta.
1540-luku
Papisto käänsi jumalanpalvelustekstejä suomeksi. Mathias Westhin koodeksi säilyttää messu- ja kirkkokäsikirjatekstejä tältä ajalta.
noin 1543
Mikael Agricolan Abckiria oli ensimmäinen painettu suomenkielinen kirja. Ensimmäisestä painoksesta ei ole säilynyt täydellistä kappaletta.
1544–1548
Agricolan Rucouskiria ilmestyi vuonna 1544 ja Se Wsi Testamenti vuonna 1548. Agricola rakensi kirjakieltä etenkin lounaisten murteiden pohjalta yhdessä aiempien käännösten ja muiden kääntäjien työn kanssa.
1642
Ensimmäinen suomenkielinen kokoraamattu vakiinnutti kirjoitusasuja ja laajensi kirkollista sanastoa.
1800-luku
Sanomalehdet, kirjallisuus, koulutus ja itäisten murteiden sanasto laajensivat kirjakieltä. Vuoden 1863 kieliasetus käynnisti hallinnollisen muutoksen, jonka myötä suomi sai vahvemman aseman ruotsin rinnalla.
1900-luku–nykyhetki
Nykyinen yleiskieli kehittyi pitkän työn tuloksena. Murteet, puhekieli, vähemmistökielet ja kaksikielisyys kuuluvat edelleen Suomen kielelliseen todellisuuteen.


