Pastori Maritan kirjoitus
Rukiista leipää

Olen asunut Seattlessa nyt kolmen kuukauden ajan. Arki on monella tavalla lähtenyt sujumaan mukavasti. Olen päässyt hyvin kiinni työhön seurakunnassa, saanut uusia todella kivoja tuttavuuksia ja löytänyt harrastuksia. Eräs uusi, mutta samalla hyvin kotoisalta tuntuva harrastus on ollut ruisleivän leipominen. Sain pari kuukautta sitten hapanleivän taikinajuuren, joka on kuulemma yli satavuotiasta suomalaista juurta. Noin kerran viikossa keittiössäni on noussut ja airfryerissa paistunut oikea ruisleipä, jonka taikinassa on vain vettä, suolaa ja ruisjauhoja.
En ollut koskaan tehnyt tällaista Suomessa asuessani, mutta muistan lapsuudestani kymmeniä kertoja, jolloin olin mukana mummoni leipoessa leipää. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni kesät mummolassa pienellä maatilalla. Siellä oli lehmiä, hevosia, vuohia, kanoja, koiria ja yksi Söpö-niminen kissa. Lomilla mummolaan kokoontui mukava joukko sukulaisia. Leivän syöjiä oli paljon, ja mummo piti meidät aina hyvin ravittuina.
Leivät, pullapitkot ja korvapuustit paistettiin puu-uunissa, jota lämmitettiin pitkillä haloilla ja johon mahtui kerralla valtava määrä leipiä. Mummo haki ruokakomerosta taikinatiinun, jonka reunoille oli jätetty hieman taikinaa kuivumaan edellisen leipomisen jälkeen. Hän ruokki juuren vedellä ja ruisjauhoilla, antoi sen kohota ja vaivasi uuden tiinullisen taikinaa. Me lapset seurasimme ja pyörittelimme innokkaasti leipiä kohoamaan.
Mummoni leikkasi aina valmiin taikinan pinnalle veitsellä suuren ristin. Viilto osoitti, miten hyvin taikina oli noussut, mutta ristillä oli myös syvempi merkitys. Mummo sanoi siunaavansa leivän, sillä se oli leivottu Jumalan viljasta. Kaikki, mitä meillä on, on lahjaa Jumalalta. Maalaistalossa muistettiin, etteivät hyvä sato ja perheen ruoassa pysyminen ole itsestäänselvyyksiä eivätkä riipu vain ihmisen toimista.
Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa. Hän hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa. ... Suo, että ilomielin taas jaamme leipämme ja sydämin ja kielin sua lakkaamatta kiitämme.
Virrestä “Soi kunniaksi Luojan” (virsi 462), pastori Maritan lainaamana
Taikinan ja leivän siunaaminen on mielestäni kaunis tapa, johon haluan liittyä sukupolvien ketjussa. Hengellisyys ja kiitollisuus Jumalalle voivat edelleen olla mukana arjen askareissa. Silloin tunnustamme, etteivät tärkeät asiat elämässä rajoitu siihen, minkä voimme nähdä, koskettaa tai laskea.
Kun siunaamme leivän tai ruoan, ymmärrämme, ettei ruoka ole itsestäänselvyys edes vauraassa maassa. Sen riittävyys on viime kädessä lahjaa koko luomakunnan Luojalta. Martti Lutherin mukaan jokapäiväinen leipä merkitsee paljon muutakin kuin syömäämme ruokaa. Tarvitsemme myös terveyttä, turvallisuutta, luottamusta ja toivoa tulevaan, lämpöä, suojaa, läheisiä ihmisiä ja ystävyyttä. Nämäkin ovat lahjaa ylhäältä, Korkeimman kädestä.
Pastori Marita Toivonen