Pastori Maritan kirjoitus
Jo joutui armas aika

Kevät on Suvivirren aikaa. On ihanaa laulaa pimeän ajan jälkeen auringon lämmöstä ja kukkimaan heräävän luonnon suloisuudesta. Suomalaisessa virsikirjassa on useita kevääseen ja kesään sopivia virsiä. Tunnetuin ja rakkain on tietenkin Suvivirsi, jota lauletaan yhä koulujen kevätjuhlissa, ylioppilasjuhlissa, muissa valmistujaisissa sekä alkukesän häissä ja kastejuhlissa.
Itselleni rakkaaksi on tullut myös toinen alkukesän virsi, numero 574, On kaunis synnyinmaamme. Sen sävelmä on valoisa ja juhlallinen, ja sanat kuvaavat hienosti ihmistuntoja ja kiitollisuutta Jumalan hyvistä, runsaista lahjoista kesän suloisuuden keskellä. Virren vaikuttavuuteen liittyvät mielestäni myös sen säveltäjän ja runoilijan elämänkohtalot.
Virsitutkija Tauno Väinölä kirjoittaa, että sävelmä on Toivo Kuulan viimeisiä sävellyksiä. Se syntyi sodan varjossa huhtikuussa 1918 lähellä Viipuria, missä Kuula toimi orkesterinjohtajana. Kuulaa ammuttiin kohtalokkaasti vapunpäivän juhlinnassa, ja hän kuoli vain 35-vuotiaana.
Virren runoilija Wäinö Havas, syntynyt vuonna 1898, osallistui nuorena myös Viipurin taisteluihin ja haavoittui. Hän toipui, toimi myöhemmin Kivijärven kirkkoherrana ja taisteli sekä talvi- että jatkosodassa komppanianpäällikkönä. Hän kaatui rintamalla elokuussa 1941.
“On kaunis synnyinmaamme” on keskikesän virsi: “ei yötä ollenkaan”. Runoilija ylistää isänmaan luonnon kauneutta ja Luojan töitä. Elämä kauniissa maassa ei kuitenkaan ole huoletonta; kesän tunnelma johtaa mietiskelemään taivaan suven autuutta. “Soi siellä virret toisin kuin täällä milloinkaan...”
Pastori Marita virsitutkija Tauno Väinölää seuraten
Pastori Marita Toivonen